Projektitoimintamme

Päijänne-ympäristöprojekti

Uusimpana pitkäkestoisena projektina käynnistimme alkuvuodesta 2021 Päijänne-ympäristöprojektin. Idea projektiin syntyi klubin strategiaprosessin keskusteluissa. Tähän mennessä olemme sopineet yhteistyöstä ProPäijänteen kanssa, klubi on mukana yhteisöjäsenenä Päijänne biosfäärialueeksi -hankkeessa.

Toukokuussa järjestimme siivoustalkoot Päijänteen ja lähivesien rannoilla. 15 hengen voimin keräsimme rannoilta roskia yhteensä 15 jätesäkillistä. Roskat olivat pääasiassa rantaan ajelehtineita erilaisia muoviroskia, rannoille jääneitä lasi- ja muovipulloja, muovi- ja peltikanistereita, styroksia ja jopa rakennusjätettä. Ilman siivoustalkoita nämä olisivat jääneet luontoon hyvinkin pitkäksi aikaa. Suuri kiitos talkoolaisille!!


Lasten tiedekasvatus

Klubimme toimii yhteistyössä Avoimen Yliopiston kanssa nuorille kohdistetun tiedekasvatusleirin toteuttamiseksi vuonna 2021. Tätä projektia tukee myös piirimme 1390.


Yhteistyö Jyväskylän Sinfonian kanssa
Olemme mukana Sinfonian On the Move -tapahtumassa. Järjestämme ja juonnamme hyväntekeväisyyskonsertteja Jyväskylän palvelukodeissa.


Sotaveteraanijuhlat
Järjestämme yhteistyössä Jyväskylän muiden rotaryklubien kanssa sotaveteraaneille ja heidän puolisoilleen perinteiset veteraanijuhlat Kristillisellä opistolla.

Koronatilanteen vuoksi juhlat siirtyvät syksyltä pidettäväksi myöhemmin turvallisena ajankohtana.


Rotary-heijastimet
Myös Rotary-logoisten heijastimien välittäminen rotareille on jatkuva osa klubitoimintaamme. Voit tilata niitä klubiltamme.


Muu vapaaehtoistyö
Klubimme jäsenet tekevät monenlaista vapaaehtoistyötä mm. ikäihmisten ja vammaisten tukena.

Kuluvan rotaryvuoden aikana on tehty vapaaehtoistyötä peräti 146 työpäivän edestä. Vallitsevassa koronatilanteessa on tarjottu apua kaupassa käyntiin ja kuljetuksiin erityisen paljon, kun taas perinteisiä lähikontakteja, esim. sanomalehtien lukua ikäihmisille ei ole pystytty toteuttamaan.


Nuorisovaihto